perjantaina, marraskuuta 14, 2014

Ekosoppi - bloggaajien ilta

Ekosoppi - bloggers evening


Paikallinen ekokauppa - EKOSOPPI - kutsui vaasalaisia bloggareita tutustumaan heidän toimintaansa ja pääsin mukaan. Saimme maistella ihanaa luomujäätelöä, raakasuklaata ja muita herkkuja. Kuulimme aluksi yrityksen toiminnasta, mitä heillä myydään ja lopuksi luennon luonnonkosmetiikasta.

Ekosopissa on ihan hirvittävän laaja teevalikoima, herkullisia kahveja, mausteita, luomuelintarvikkeita, ekologisia pesuaineita, raaka-aineita kotikosmetiikan valmistukseen, soijakynttilöitä, villatuotteita ja vaikka mitä. Ekosoppi sijaitsee ihan Vaasan keskustassa: Vaasanpuistikko 20

Illan pääpaino keskittyi luonnonkosmetiikkaan. Kyllähän me monet nykyään yritämme syödä terveellisesti, vältellä lisäaineita, ostetaan superfoodia ja luomua jne. Silti suurin osa meistä levittää iholleen kaikenlaista - minäkin! No hei, iholle..niinpä, miten lääkelaastarit imeytyy elimistöön, kyllähän siis kosmetiikkakin. Itseä jäi mietityttämään esim. antiperspirantti deodorantit, tehokasta juu, mutta entäpä jos dödön käytöllä olisi yhteyttä rintasyöpään.

Miten sitä sitten siirtyisi käyttämään kokonaan luonnonkosmetiikkaa? Jonkun aikaa kuulemma menee, että iho kukkii ja kainalot haisee - elimistö puskee kaiken vuosien aikana kertyneen ulos. Ehkäpä sitä muuttaisi erakoksi metsään kuukaudeksi. Ja hiusvärit, itsekin kun värjään niin kyllä se musta on. Voi sentään!

Kuulisin mielelläni kokemuksia juuri luonnonhiusväreistä? Entä oletko siirtynyt luonnonmukaiseen kosmetiikkaan? Oletko löytänyt dödön, joka pitää ja oliko se siirtymävaihe ihan kamala?


Local EKOSOPPI invited some bloggers to spend an evening to their shop in Vaasa. They sell organic food, superfood, spices, tea, coffee and natural cosmetics plus make up etc. We had a lovely evening. It's always nice to meet other bloggers too. And ice cream plus raw chocolate were so delicious.




Bloggaajat kuvaavat jostain syystä toisiaan ottamassa kuvia, mutta minäpä otin kuvan kun LIBERATA otti kuvaa ONNELISTA, joka otti kuvan - kyllä on hullua



Teevalikoima on melko laaja, valinnan vaikeus tuli





Herkkuja, hyvää jätskiä kauniissa paketissa





Luomuruokaa löytyi laidasta laitaan


Bloggarit kuuntelivat tarkkaavaisesti omistajapariskuntaa






Tuotteet olivat kaikki niin kauniisti esillä












Kiitos illasta EKOSOPPI - kurkatkaahan myös heidän FB-SIVUILLE.

Saimme kivat goodiebagitkin, teen sisällöstä ihan oman postauksensa myöhemmin kun olen ehtinyt tutustumaan mitä kaikkea kivaa se pitää sisällään. Shoppailin myös vinkeitä sinisiä sipsejä, chilikastiketta ja teetä kotiin.

Kivaa viikonloppua kaikille!


Have a lovely weekend!!



32 kommenttia:

  1. Käytän mielelläni luonnonkosmetiikkaa, jos ja kun se toimii. Mulla on kuitenkin myös huonoja kokemuksia deodorantista, josta ei ollut yhtään mitään hyötyä ja shampoosta, joka jätti hiukset likaiseksi. Toimivaa deodoranttia en ole edelleenkään löytänyt. Parhaiten melkein toimii puhdas aloe vera geeli - mutta ei sekään tiukassa menossa, ja silloin käytänkin ihan tavallista deodoranttia. Koska jos jotain inhoan, niin terävää hien hajua… Sitä paitsi hiki pilaa vaatteet.

    Kosteusvoiteena olen käyttänyt jo aika pitkään kookosöljyä ja se on ihan parasta - tavalliset kosteusvoiteet tuntuvat ja tuoksuvat nykyään nenääni tosi epämiellyttäviltä. Se lisäksi mulla on pullo arganöljyä.
    Shampoiden kanssa on ollut vähän vaikeaa, mutta löysin nyt italianmatkaltani tosi hyvän luomushampoon (La Saponaria - Girasole& Arancia Dolce), jota saattaa saada jostain nettikaupastakin. Meikkejä käytän nykyään niin vähän, lähinnä ripsaria, että ne on ihan peruskosmetiikkaa.

    Luonnonkosmetiikkaa on nykyään niin monenlaista, että siellä on varmasti hyviä tuotteita. Se tahtoo olla vain sen verran tyyristä, että summamutikassa kokeilut tulee kalliiksi. Ja paljon hyviä tuotteita löytyy myös ihan ruokakomerosta - vaikkapa ruokasooda ja oliiviöljy, mutta siinä jää sitten se pieni naisellinen ylellisyysaspekti puuttumaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ruokakomeron juttuja voisi laittaa johonkin nätteihin purnukoihin niin voisi tuntua ylelliseltä!? :D Tuosta shampoosta olen kuullut, että siinä pitää kestää sitä likasta tukkaa jonkun aikaa, että hiukset alkaa tottua luonnonshampooseen. Kerran meinasin tilata sellaisia palashampoita, mutta jäi meinaus-asteelle. Mä aion mennä tuonne Ekosoppiin tutkailemaan joku päivä uudelleen just näitä saippuoita ja shampoita. :) Mun mielestä on inhottavaa jos kainalon kohdat on paidassa märät vaikkei haisisikaan, ällön näköistä. :P

      Poista
  2. Ihana kokoontuminen, tuollaisessa minäkin olisin takuulla mukana! Itse asiassa minä olen ollut luonnonkosmetiikkaan siirtymässä jo jonkin aikaa. Ensin vaihdoin jo vuosia sitten tavallisen dödön (joka kirveli kainaloissa) kristallidödöön, enkä ole katunut. Ei haise pahalle ja pitää hienhajun pois.

    Luonnonshamppooseen siirryin viime kesänä ja nyt aloin värjätä luonnonhennalla-itse asiassa tein siitä juuri postauksen, tule kurkkaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en halua punasta tukkaa. Onko hennavärejä muutakin!? No mä tuun katsoon.. ;)

      Poista
  3. Käytän Rosen-sarjan tuotteita (Life-liikkeestä) ja olen erittäin tyytyväinen, enkä ole huomannut mitään "siirtymävaihetta". Shampoo on tosi hyvä, nykyään ei tarvitse pestä hiuksia kun kerran viikossa (jos ei käy hikijumpassa). Life-kaupan oman sarjan deokin on ihan hyvä ja edullinen. Minun pitää jostain syystä vaihdella noin puolen vuoden välein deodoranttimerkkiä, tuntuu aina että lakkaa toimimasta... Tämä koskee myös "tavallisia" deodorantteja... Kookosöljy on myös minun suosikki ihovoiteena! Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja kannattaa puhtaampia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Life-kaupassa tulee käytyä vitamiiniostoksilla, mutta en ole kosmetiikkaa siellä hoksannut katsoa. :)

      Poista
    2. Juu, kannatta katsoa ja kysellä neuvoa ja vinkkejä! :) Ekosopista olen muuten ostanut kynsilakkaa - suosittelen!

      Poista
  4. Olit näpsässyt kivoja kuvia.
    Oli myös kiva tavata sinut :)

    Luonnonkosmetiikka kyllä alkoi kiinnostamaan enemmänkin minua. Kuopuksen myötä nämä asiat ovat olleet enemmän mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin - mukava tavata muita! :) Kyllä tuo kosmetiikkapuoli sai miettimään.

      Poista
  5. Tuotteiden sopivuus on varmasti melko yksilöllistä. Minulla ei ainakaan toiminut Life-kaupan dödö yhtään, hiki haisi heti! Mádara on tähän asti kokeilemistani dödöistä paras ja senkin kanssa hiki haisee jos hikoilen enemmän. Ulkomaanreissulle ostin suosiolla Dovea ja olipa ihanaa kun hiki ei haissut. Alkukesästä asti käytin ekoa, mutta joko ne ei vaan toimi mulla tai sitten mulla on piiiitkä siirtymäaika :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin vähän pelkään.. Mulla vaihdellen käytössä Erisan, Dove ja Rexona.

      Poista
  6. Ihana häppeninki ja voi mikä herkkupuoti! ♥

    VastaaPoista
  7. What a lovely shop. I recognise several of the brands from over here in England. All the best, Bonny

    VastaaPoista
  8. Ihana puoti! Enpä tiennytkään Ekosopin olemassaolosta, täytyy käydä seuraavalla kertaa kun tulen Vaasaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. almost everything i eat is organic, so i would really love this! wonderful photos, and wish i could have been there!!!

    VastaaPoista
  10. Looks like you had a wonderful experience! It's a passion of mine, too - to eat healthy real foods, get plenty of exercise and a good night's rest, and really try to live a simpler life - so these products would be just right for me. A great place to shop!

    VastaaPoista
  11. Nice idea - shop and blogger evening. I must ask a friend, owner of a local bookshop, if this would be a great idea to realize in his store.
    But I fear im the only blogger far and wide in my hometown! ;-)
    And: every now and then I posted photos of cultural events in his book store. Here's one example...
    http://you-wee-because.blogspot.de/2009/04/welttag-des-buches-world-book-day.html
    Have a great weekend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm sure you're not alone - we have a FB group here where I live and we have over 180 members.. :D And this is not a huge town. :D

      Poista
  12. Luonnonkosmetiikkaa haluaisin testata uudelleen, mutta olen ollut monelle luonnonkosmetiikalle allerginen. Naama ko reagoi niin herkästi kaikkeen. Hiusten värjäämisen lopetin vuosi sitten ja näillä mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on paljon varmasti mille voi olla allerginen. Minä olen viimeksi keväällä värjännyt hiukset, tekisi mieli kyllä, mutta olkoot tylsän väriset. :D

      Poista
  13. Hei :)! Ihana puoti! Dödökokemuksia: Vichyn antiperspirantti roll-on on todella hyvä tuote. Saa apteekeista. Toinen johon olen ihastunut monen muun tavoin on NaturCaren aloe vera-antiperspiranttisuihke. Sitä saa HomCare/Swipe -edustajilta tai HomCare -verkkokaupasta kun rekisteröityy Club-asiakkaaksi. Mulla on stressihikiongelmaa ja vaikka hygieniasta pidän välillä ehkä liikaakin huolta, niin hiki meinaa joskus haista ikävän pistävälle :(. Swipellä on muuten erinomainen hopeaionipallo pyykin joukkoon, joka poistaa ikävät tuoksut vaatteista jo alemmissa lämpötiloissa. Ja hopeaionit säilyvät kuivassa vaatteessa useita päiviä. Itse en ole Swipe-edustaja, mutta nämä ovat huipputuotteita. Hinta voi aluksi tuntua kovalta, mutta tuotteet ovat todella riittoisia. Täydellistä, alumiinitonta dödöä en ole löytänyt :(.

    VastaaPoista